Pelle Miljoona & N.U.S Se Sehr Schenell problems? : Pohjalla

Love Records LRLP 287

1978: Elektroninen xtaasi - Problems?: Mä haluun mennä - Sehr Schnell: 18 v.v.k. - Problems?: Raitsikka oot - Pelle Miljoona & N.U.S.: Rocktähti - Problems?: Koko yö - Se: Ei asfaltti liiku - Sehr Schnell: Tekopyhä - Pelle Miljoona & N.U.S.: Väkivalta ja päihdeongelma /// Pelle Miljoona & N.U.S.: Häpeän olla valkoinen - Sehr Schnell: Juho, vanha natsi - Pelle Miljoona & N.U.S.: En jumaloi Amerikkaa - Se: Peilit - Problems?: Pummina kaupungissa! Miksi? - Sehr Schnell: Värinää.


KAIKKIEN AIKOJEN POHJANOTEERAUS
© Soundi 11/78 - Waldemar Wallenius

Olen niin iloinen rock'n'rollista. On niin riemastuttavaa kuunnella näin puhdasta ja aitoa rockia. Ainoana huolenaiheena juuri nyt ei ole kuin se, että miten pystyn teille välittämään tämän levyn loistavuuden yhtä hyvin kuin se välittää sen minulle. Miten välttyä saattamasta teitä epäluuloisiksi, kun mieli tekee ainoastaan käyttää sellaisia ylisanoja kuin "ei ainoastaan Suomen vaan koko maailman paras rock-levy" sekä sauhuta kaikesta muusta kuin kuin musiikista niin, että ette jaksa lukea niin pitkälle, että pääsisitte itse kuuntelunautinnon puolesta puhuviin tosiasioihin.
No okei, muutama tosiasia. Tämähän on raain, karmein ja ilkein rock-levy mitä täällä on koskaan tehty! Tämä on todellisin, aidoin ja urhein suomalainen rock-levy kautta aikojen! Tämä on välillä niin tyly ja kauhea, että pahanolon puistatukset kulkevat selkäpiissä! Tämähän on yksinkertaisesti ihan kamalaa musiikia! Ettekö suorastaan rakasta sellaisia levyjä?! Jaa, ette? Siis ette pidä tosiasioista? Siinä tapauksessa siirtynette nenää nyrpistäen proge- tai jazz-osastoon ja jätätte meidät tälle sivulle rauhassa rypemään tässä rockin arkisessa todellisuudessa.

Se todellisuus näyttää paremmalta kuin koskaan. Koskaan ei mikään levy ole näin innostanut minua uskomaan suomalaisen omaehtoisen rockin kykyyn ja tahtoon. Se onkin tämän levyn suurin voima: tämä on pirun optimistinen levy. Pelle Miljoona, Se, Problems? Ja Sehr Schnell uskovat että tekemällä tämä levy voidaan olla mukana luomassa ilmapiiriä, jossa ei enää tarvitse tehdä tällaisia levyjä, koska ne eivät enää olisi tarpeellisia. Mutta NYT, tässä ja nyt me totisesti tarvitsemme tällaisen hurjan tinkimättömän levyn, joka suorastaan huutaa: Suomen nuoret eivät ole vain ohjailtavia idiootteja, vaan he tietävät mistä tulevat, missä ovat ja minne menevät. Ja vaikka eivät aina aivan kaikkea tuota tietäisikään, niin he ainakin rehellisesti tunnustavat nahassaan olevan kutinan, joka vaatii heitä korottamaan äänensä oman pienen minänsä puolesta: he tiedostavat haluavansa jotain muuta kuin mitä heille nyt tarjotaan. Ja he ovat valmiita myös itse tekemään ja tarjoamaan, eivätkä vain tyydy tai korkeintaan ruikuta.

Kaikenkaikkiaan tämä on aivan hämmästyttävän eheä ideologinen manifesti. Ei, älkää pojat halveeratko moista mahtipointista sanailua - tämä on sitä vaikka kuinka vähättelisi tämän arvoa ja korostaisi esimerkiksi tuota autuaan hauskanpidon ylevyyttä. Ja sehän on mukana tässä aivan päällimäisenä - tietysti! - eihän tästä muuten mitään tulisikaan. Mutta tämä on totaalinen paketti. Tämä raivoaa siitä kuinka vaikeaa on pitää hauskaa tässä maailmassa ja siitä kuinka sitä kuitenkin pidetään vaikka kynsin ja hampain - ja tekee sen niin vakuuttavasti, että vain tunteeton kyynikko ei voi olla ajattelematta, että mitä voisimme tehdä, jotta kaikilla olis hauskempaa. Ja... niin, siinähän se on se koko juttu!

Ja jos unohdetaan yleisinhimilliset harhakuvitelmat - paitsi että en haluaisi niiden olevan harhakuvitelmia! - ja puhutaan vain rockista ja musiikista, niin tämä levy on mitä selvimmin todellinen ja merkittävä virstanpylväs. Tässä ensimmäisen kerran - toivon kertoja tulevan vielä monia! - mitä komeimmin kiteytyy ja ruumillistuu se kehitys, joka suomalaisessakin rockissa on ollut suoranainen pakko tapahtua. Nyt on rock'n'roll vihdoin löytänyt itsensä täälläkin sellaisena kuin se todella on JA SE TOIMII. Huomaatte varmaan, että en halua lainkaan käyttää sellaista sanaa kuin "punk". Tämä on juuri sellainen levy, joka osoittaa miten typerä moinen karsinoiva sana voi olla. Tämä on rock'n'rollia: lujaa, kovaa, korkealentoista, maanläheistä, päällekäyvää, ulospäinsuuntautuvaa, itseensäsulkeutuvaa, hauskaa, typerää, tarpeellista, turhaa, todellista, liioittelevaa, syyttävää, rakastavaa, yksisilmäistä, kaikenkattavaa, avointa - juuri sellaista on rock'n'roll. Se vaatii ja antaa vapauden, vaihtoehtoja, mahdolliseti jopa edellytykset nähdä mikä tässä kaikessa on oikeaa ja mikä väärää.

Ja taas ajauduin musiikista muuhun. Mikä ihmeen musiikkilehti tämä on olevinaan? No, tämä on sellainen musiikkilehti, joka innostuu tällaisista hyvistä levyistä näin.

Ainakin minut tämä levy on pannut aika sekaisin, pohtimaan, ihmettelemään, ärsyttämään muita sen herättämillä ajatuksilla, löytämään siitä monien ihmisten kanssa yksimieliseksi yhdistäviä asioita, huomaamaan kaiken tämän olevan minunkin sisälläni, pelkäämään etten rohkene antaa sen tulla sieltä ulos, toivomme että muut olisivat valmiita auttamaan ja myös antamaan sen tulla itsestään ulos. Tai jos heidän sisällään ei ole mitään tätä niin ainakin olemaan pelkäämättä sitä , jos jotkut muut haluavat antaa sen tulla ulos.

Levy on niin täynnä potentiaalisia pulmia ja ratkaisuja, että yritän olla vähentämättä niiden kokemisen riemua ja yritän olla liian tarkasti kuvailematta sisältöä. Heitän muutaman omakohtaisen kommentin omista mieltymyksistäni ja sellaisesta.

Aloitus on oiva - levyn ainoalla vanhalla piisillä täsmennetään se vuosientakainen henkinen pohja, jolta koko levy ponnistaa. Samalla tietysti tehdään kunnianosoitus tiettyyn suuntaan ja originaaliakin rajumpi versio hienosta piisistä. Mikäli oikein olen ymmärtänyt, niin laulusta huolehtii useampi tributisti ja soitosta Pelle Miljoonan uusi bändi 1978. Oli niin eli ei, niin täytyy tässä ohimennen kehaista, että 1978 on KOVA ja erityisesti kitaristi Rubberduck Jones varsin RAJU.

Varsinainen aloitus, Problems?ien Mä haluun mennä on varsinainen suosikkini. Kulkee kuin peto, hieno soundi, hyvät soinnut (vaikka niitä olisikin vain kolme, I don't care), maanmainio laulusuoritus, loistavat sanat. Hyvin tavallinen rock-piisi, jos tiedätte mitä tarkoitan, paitsi että näin tavalliset rock-piisit eivät ole olleet etenkään suomalaisessa rockissa alkuunkaan tarpeeksi tavallisia, jos tiedätte mitä tarkoitan. Juuri sitä oikeata "joka pojan rockia". Ei mitään mahtipontista henkevyyttä, mutta sitäkin todempi ja aidompi. Kaikki muutkin bändin piisit tällä levyllä ovat niin vilpittömän kovia juttuja, että huomaan olevani vilpittömän kova Problems-fani. Mainita pitää myös Koko yö - kas siinä oiva kertosäe uudeksi hokemaksi ja iskulauseeksi ja itse asiassa koko piisi on juuri sellaista asiaa, joka meidän fanien mieliin iskostuu niin, että seuraavalla Problems?-keikalla taatusti laulamme mukana. Montosen Mikko kehui Problemsin pääsäveltäjä Taskista uudeksi chuckberryksi, mutta hän on takuulla puolueellinen, jätkien kaveri tai jotain, joten häntä ei tarvitse uskoa. Uskokaa sensijaan minua puolueetonta tarkkailijaa, joka sanon, että Problems? on sellainen pirun mukava bändi, joskin keikalla heihin vähän hermostuin, kun he hermostuivat laitteiden reistailusta. Tarkoitan, että soisin näin kivan jutun toimivan niin hyvin, että siitä nauttisivat sekä esittäjät että kuuntelijat ilman hankaluuksia.

Sehr Schnelin huomaan olevan melkein tai yhtä mieluisa tai mieluisampi. Heillä on ehkä eniten ongelmana se, että piisit tahtovat noin rakenteellisesti muistuttaa toisiaan, eivätkä lähde niin helpolla "kulkemaan", mutta bändin "sanoma" ja vokalisti Stressin "sisäistyneisyys" auttavat unohtamaan nekin vähäiset moitteet, joita en edes tiedosta moitteiksi, vaan vain "piirteiksi". Sitäpaitsi bändi on "kehittynyt" huimasti, jytää hyvin ja tarjoaa mainioita piisejä. Yhtään huonoa palaa he eivät ole vielä tehneet ja keikalla lisäihastusta herätti oiva tulkinta Devon "Mongoloidista". Nämä ovat kunnon poikia, kansakunnan toivoja itse asiassa.

PELLE MILJOONA on järisyttävä. Kukaan ei pysty sanomaan, etteikö hän olisi todella kova. Ikävä sälyttää jätkän niskaan tuollaista kehupainolastia, mutta eipä hänkään säästä meitä, kun tekee sellaisia piisejä kuin esimerkiksi ja erityisesti Väkivalta ja päihdeongelma. Se on piisi , joka saisi minut itkemään elleivät kyyneleeni olisi jo lopussa. Tosi järkyttävä, tosi ja järkyttävä - and you better believe it!!! Tehdäkseen tuollaisia tai sellaisia kuin Rocktähti täytyy olla tosiaan jätkä, joka on nähnyt, kokenut ja itkenyt sen millainen ihminen on... ja rakastaa ihmistä. Kuunnelkaa mitä Pellellä on tälläkin levyllä sanottavanaan ja koettakaa edes vähän välittää. No, jos yleensä suostutte kuuntelemaan, niin takaan, että Pellen tuska EI jätä koskettamatta teitä. Demonista stuffia!!! Pelle on uusine 1978-bändeineen nykyään myös älyttömän raju lavalla, mutta toivoisin hänen unohtavan sellaiset typerät lällätykset kuin "White Riot" ja keskittyvän omaan kamaansa ja etenkin tämän albumin piiseihin. No, sama se, ovathan ne levyllä. Helvetin hyvää jatkoa, Pelle! Näytä niille!

Se-yhtyeen EI pidä antaa muodostua miksikään ongelmaksi kaiken tämän "punkrämpytyksen" lomassa. Punk schmunk!!! Jos he eivät olisi niin kilttejä, he takuulla raivostuisivat ahdasmielisille niinkuin John "Rotten" Lydon aikanaan: "Ei uuden aallon tarkaoitus ollut synnyttää 30000 samanlaista bändiä vaan 30000 uutta erilaista asennetta musiikkiin!" Ettäs tiedätte. Se on herkkä, kaunis, mmusikaalinen ja energinen yhtye omalla verrattain omalla tavallaan. Pidän joistain heidän piiseistään vähemmän ja joistain enemmän - esimerkiksi Ei asfaltti liiku, Peilit ja muutamat uuden joulu-EP:n piisit ovat huimahkoja juttuja - ja uskon teidän pystyvän olemaan myös avoimia ilmiselvästi rehellisen bändin suhteen.

Pohjalla on mieletön levy. Se on hauska, tarpeellinen, peloton ja vapauttava. Se saattaa jopa pelastaa meidät vanhat pierut kadotuksesta! Think about it! Sinun täytyy vain antaa sen käydä sinua kraivelista kiinni ja ravistaa sinut hereille horroksesta. Tai antaa sen jopa potkaista sinua perseeseen ja huutaa korvaasi: "Siinä on katu! Tee jotain". Tietysti on mahdollista, että kuljet kaduilla, joilla noin kuvaannollisesti ei liiku kuin puudeleita ja dollarihymyjä, ja sinä närkästyt, jos sinua käydään kraivelista kiinni tai potkaistaan perseeseen, sillä sinun kadussasi ei ole mitään vikaa (ei mitään vikaa - älä huolehdi), mutta siinä tapauksessa sinun on parasta myös pysyä kadullasi.

Mutta joka tapauksessa sinun on parasta tehdä niinkuin tämän levyn rock'n'roll tekee: tunnustaa tosi todeksi. Kun tiedät ja tiedostat mikä on totuus, voivat unelmasikin olla todellisempia. Jos esimerkiksi tiedät ja tunnet olevasti pohjalla, on sinulla ainakin jotain mistä ponnistaa. Sinulla on tosi toivo saavuttaa jotain, saada aikaan jotain, yleensä toivoa jotain.

Minäkin esimerkiksi toivon, että sitten kun kaikki ovat tajunneet, miksi tällaisia levyjä pitää tehdä ja digata, tehtäisiin myös jotain sen hyväksi, ettei tällaisia pitäisi enää tehdä. Ja että tehtäisiin tällaisia lisää. Tällaisia ihmistä ymmärtäviä ja rakastavia levyjä. Ehkä kaikki tämän levyn tekijätkään eivät tajua kuinka optimistinen, hyvänsuopa LP tämä onkaan. Tämä on eteenpäin ja ylöspäin (eli yläviistoon, piruilee savolainen sisälläni) pyrkivä levy. Ehtaa rock'n'rollia. Ilman yllyttämistäkin olen taipuvainen nimittelemään tätä kaikkien aikojan parhaaksi kotimaiseksi rock-levyksi. Ja vaikka se ei sitä olisikaan, niin ilman yllytystäkin kuitenkin inttäisin niin ihan piruuttani, jos joku saisi päähänsä ryhtyä väittämään vastaan!

Okei, nyt siis toimintaa. Suunnitelma on seuraava. Ne, joilla on rahaa, menevät ja ostavat tämän ja nostavat listoille. Ne, joilla on vähemmän, menevät ja osallistuvat Nuorten Sävellahjaan niin sankoin joukoin, että niiden on pakko soittaa koko levy läpi. Ja ne, joilla ei ole rahaa, menevät ja kerjäävät, lainaavat tai varastavat tämän. Tiedän, ettei Love Recordsin talousosasto diggaa viimeksimainittua, mutta taiteellinen osasto taatusti rakastaa periaatetta...

WALDEMAR WALLENIUS / SOUNDI

< Takaisin arvosteluihin