Pelle Miljoona & 1980 : Näyttämökuvia

Johanna JHN 2015
Nuoret sankarit - Lähdetään kiitämään - Elä (kun olet nuori vielä) - Mulla menee lujaa - Tapan aikaa - Tahdon rakastella sinua - Stadi by night /// Näkymä avenuelle - Tiina on niin nuori - Lanka palaa - Hyvä fiilis - Rakastava voima - Garageland - My Generation


© Soundi 7/80 - Pertti Ojala

Olisikohan käynyt niin, että tämä 1980:n live-dokumentti on julkaistu suuren maailman tyyliin siksi, että Pelle Miljoona Oy:n uutta studioalbumia jouduttaneen odottelemaan vielä ehkä useitakin kuukausia? Oli miten oli, niin hieman yllättäen tämä kuitenkin ilmestyi.

Näyttämökuvia on äänitetty yhdeltä bändin viimeisistä keikoista (ellei peräti aivan viimeiseltä) Tavastia-klubilla viime joulukuussa. Älpeen 14 raitaa antavat hyvän ja rehellisen kuvan 1980:sta lavabändinä, vaikka tuskin kyseessä kuitenkaan on bändin paras keikka.

Meillä ei vieläkään täysin hallita live-äänityksiä, koska Näyttämökuvien soundit ovat hirvittävän diskantit. 1980:n soitannollinen kovuus kuitenkin tulee hyvin esille ja sehän on tietysti se pääasia. Laulusolistien erot paljastuvat myös, sillä Pellen lavaliikehdinnästä johtuva hengästyminen on selvästi kuultavissa, kun taas Tumpin tyyli on vähemmän energiaa kuluttava, mistä johtuen hänen lauluosuutensa pysyvät levylläkin paremmin koossa.

Näin tutun live-albumin enempi arvostelu tai edes sen kuvailu tuntuu jokseenkin turhalta, koska useimmat 1980:n ystävät muistavat omasta kokemuksestaan, mistä tällä levyllä on kyse. Niille, jotka tuntevat Pellen vain Tahdon rakastella sinua-hitin perusteella, lienee Viimeinen syksy sittenkin se välttämättömämpi ostos.

PERTTI OJALA
< Takaisin arvosteluihin

Backbeat 4/80 - Jouni

Tässä ensimmäisen kerran - toivon kertoja tulevan vielä monia! - mitä komeimmin kiteytyy ja ruumillistuu se kehitys, joka suomalaisessa rockissa on ollut suoranainen pakko tapahtua. Nyt on rock'n'roll vihdoin löytänyt itsensä täälläkin sellaisena kuin se todella on. JA SE TOIMII. JA TOIMII YHÄ TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ!

Yllämainittu taisi olla joillekin tuttua tekstiä. Sehän oli pätkä Waldemarin pohjanoteerausta vuodelta -78. Pohjalla tavallaan oli repäisy suomalaisessa rocklevystössä ja tuo kokoelma aloitti uuden kauden - uuden rock'n'roll kauden - ja rajun.

Ensimmäisen kappaleen viimeinen lause on kuitenkin allekirjoittaneen sanoma tosiasia. Todisteita on paljon. Eikä vähimmäinen ole uusien ja hieman vanhempien bändien kehittynyt ote sanottavaansa.

Hello entiset fanit! Olette varmaan todenneet, että enää ei Pellekään soita 'punkkia' ja on myynyt itsensä tekemällä levyjä ja nyt vielä oikein live-lp:n. Ette enää diggaa? Tai ehkä osa teistä on kasvanut aikuisiksi eikä enää kuuntele sitä lapsellista pop-musiikkia.

Sillä lapsellista se on. Ja rajua, hienoa, huonoa, tyhmää, turhaa, tarpeellista, sulkeutunutta, avointa, hauskaa, rakastavaa ja uhoavan yksisilmäistä. Watch out! On kulunut jo kaksi pitkää suomalaista vuotta, eikä suomalainen rock'n'roll hellitä. Tunnettehan suomalaisen sisun.

1980-yhtyeen live on kunnianosoitus bändistä lähteneille kitaristeille - Rubberduckille ja Stefanille. Se on myös kunnianosoitus Suomen nuorisolle. Ja hikiselle, riipivän raivoisalle rockille. Energisiä näyttämökuvia yhdestä Helsingin konsertista. Jäähyväiset vanhoille bändeille ja tervetuliaistoivotukset uusille. Aivan älyttömän henkeäsalpaava ja mukaansatempaava neljäntoista rock-klassikon kokoelma. Aavum yli, mutta niinhän kaikki tekevät. Mikä on klassikko? No, se on semmoinen niin, kun tulee hiki.

Eivät tämäntyyliset bändit mitään levybändejä ole. Lavalla ne on nähtävä ja kuultava ja koettava. Siis koettava. Kysehän ei ollut nojatuolimusiikista. Rock raivoaa ja se mukana on raivottava, ettei tarvitse aina raivota. Mutta on myös jaksettava hymyillä ja rakastaa ja ymmärtää. Tai ainakin yritettävä. Tämä ryminä ei tästä miksikään muutu, se on armotonta mekkalaa. Ja nämä ovat hienoja biisejä. Miksi on niin vaikea pitää hauskaa? No, mitäs se hauska oikein on? Tämä on totista touhua, mutta ei liian totista. Kaikki on suhteellista, eikä vähiten kova meno, olette varmaan kuullut joskus sanottavan. Kaikki edellämainittu yhtä itsestäänselvyyttä, eikä vieläkään sitä tunnuta käsittävän.

Siis neljätoista piisi. Seitsemän Pellen laulamaa ja seitsemän Tumpin. Kaksi ennenjulkaisematonta encorepiisiä. My Generation ja Garageland, alkuperäisinä siis Whon ja Clashin ohjelmistoista. Muut sävelmät on kuultu levytettyinä singlellä tai Viimeisellä syksyllä.

Ja meno on mahtava, niinkuin se on aina Pellen ja bändien keikoilla ollut ja toivottavasti tulee olemaan. Edes levyn täysin onneton äänitys ei jyrää pysty vähentämään. Bassoja lisää ja loudness-kytkin päälle niin kyllähän irtoaa. Volyymi tietysti ylempään osastoon. Omat vanhat suosikkini (tai kaikkihan nämä ovat suosikkeja) Mulla menee lujaa, Tahdon rakastella sinua, Hyvä fiilis ja Rakastava voima ovat hienoja eilen, tänään ja huomenna. Ei tämmöinen meininki hetkessä unohdu, vaikka uusia bändejä ja piisejä tulee. Ja niin pitääkin tulla, sillä ei kukaan tervejärkinen jää paikalleen polkemaan.

Kitaristeista sen verran, että heidän kitaransa soivat elektronisessa ekstaasissa tälläkin levyllä ja ovat itseasiassa niin rajuja, että en muista yhtä sähköistä roiskintaa kuulleeni kuin aniharvoin. Kyllä rummut ja bassokin ovat hengen salvata, vaikka pitävätkin rytmin ja homman kasassa ja vauhdissa.

Tämä lp on mukava muisto siitä kun Suomeen tuli punk ja oltiin nuoria... lässyn lässyn. Näyttämökuvia on vain yksi ainutlaatuinen hieno osoitus suomalaisesta rockista, joka elää, toimii, vihaa ja rakastaa omalla tavallaan. Toivon monen nuoren sen ainakin kerran kokeneen ja ravistelleen hereille. Kauan eläköön yleensäkin rock'n'roll.

JOUNI

< Takaisin arvosteluihin