Pelle & Rockers seisoo taistelulippu hulmuten

SOUNDI 6/94 - Juho Juntunen

Pelle Miljoona & Rockers sanoo olevansa liikkeellä huomisen puolesta. Positiivisuus on päivän teema, vaikka ihmisen elämä ei olekaan kovin hääppöistä nykypäivän Suomessa. Pellen, Tumpin ja Devilin sanoma on otettu hyvin vastaan. Vanhat punk-klassikot ja uudet hitit purevat keikkapaikoilla.

Pelle Miljoona, Tumppi Varonen ja Devil Virtanen ovat Rockers-bändeineen työllistettyjä. Uusi OK!-levy menestyy kivasti ja keikkoja riittää. Ja Pelle & Rockersin keikkasuosiota ei ihmettele. Eihän tätä trioa ole koottu maailman parhaista soittajista, mutta meininki lavalla on iloinen ja toki rutkasti svengaavampi kuin viisitoista vuotta sitten. Vanhat punk-klassikot ja bändin uudet biisit rymistellään läpi vauhdikkaasti.

Ennen keikkaa bändi juo limsaa. Pelle ei halua kaataa limsaa lasiin, juoma maistuu parhaalta suoraan pullosta. Kaljasta nämä miehet eivät puhu ennen esiintymistä.

- Sitä juodaan vasta kun aurinko laskee. Juhannuksena voi tehdä vähän tiukkaa, mutta ehkä silloin mennäänkin umpinaisiin sisätiloihin tai matkustetaan etelänavalle.

Vaikka Pellelle ja bändille riittäisi enemmänkin töitä, ei se halua lähteä varsinaisille rundeille. Kolmen tai neljän keikan jälkeen pidetään taukoa, sillä Pellen mukaan on hyvä päästä välillä himppuun syömään limppuu.

Pelle on pyörittänyt Rockers-bändiään jo muutamia vuosia. Hänen mukaansa soitto on nykyään rauhoittunut, mutta teho ei ole kuitenkaan kärsinyt siitä. Basso- ja rumpuosasto on vain alkanut svengata kimpassa.

Nyt Rockersissa kuullaan järjestyksessä jo kolmatta kitaristia. Havana Black ja Backsliders halusivat lainassa olleet kitaristinsa takaisin, ja bändiin on istutettu lahtelainen Devil Virtanen, tuttu mies esimerkiksi Sleepy Sleepersistä.

- Tämä pelikausi pelataan nyt näillä eväillä, Pelle sanoo. - Me ei olla puhuttukaan siitä, mitä tehdään kesän jälkeen. Tehdään syksyyn asti keikkoja ja katsotaan sitten. Me ollaan kuitenkin tehty aika helvetin monta levyä viime aikoina, melkein levy per vuosi. Ei tässä väkisin käydä mitään väsäämään, mutta tietenkin sitten, jos biisejä alkaa tulla.

- Ja miksei tulisi, Tumppi huomauttaa. - Pelle ja minä tunnetaan jo aika hyvin toistemme biisintekotavat. Pelle suoltaa satoja sointuja ja minulla on yleensä niitä kolmen soinnun juttuja. Mutta ei se mitään. Kun samat kundit soittavat, väkisinkin tulee sama soundi.

Joka keikan moottoritie

Pellen ja Tumpin vuosien varrella kertyneestä ohjelmistosta on helppo noukkia biisejä keikkasettiin. Kaveruksilla on ollut kriteerinä soittaa niitä lauluja, jotka toimivat parhaiten nimenomaan livenä.

- Vanhoista biiseistä monet kyllä toimii helvetin hyvin. Itse asiassa meidän ei tarvitsekaan soittaa niitä biisejä, joita emme ole tehneet aikanaan kimpassa Tumpin kanssa. Mukana ei ole siis mun soololevyjen matskua 80-luvulta, eikä toisaalta sen ajan Problems?-biisejäkään, Pelle selittää.

Ja tietenkin on olemassa ne tietyt pakolliset kappaleet, jotka on soitettava joka keikalla, jottei yleisö pety, Pelle hyräilee Moottoritie on kuumaa.

- Jännä juttu. Aina kun meille tulee uusi kitaristi, se soittaa Moottoritien eri tavalla. Devil heittää siihen sooloon vähän itämaista meininkiä, se kuulostaa aika tuohelta.

- Periaate on se, että me ollaan tultu viihdyttämään, ei taiteilemaan, Tumppi korostaa. - Ne on ihan eri tyypit jotka taiteilee. Kai ne pitää jotain... Mitä ne nyt olivatkaan? Konsertteja?

- Rockbändi tämä on, Pelle sanoo. - Me ollaan liian vanhoja punkkareiksi. Meidän jokaisen juuret on kuitenkin jossain paljon kauempana. Toisaalta tuskinpa punkin paluusta on haittaakaan ollut. Sen koko nimikkeen alla on helvetin hyviä biisejä. Rockin klassikkoja. Ei punkilla voi rahastaa vittu, on se kumma kun tuollaista aina puhutaan. Kun pääsisikin rahastamaan, mutta ei sitä rahaa ole pahemmin näkynyt. Sanotaan näin, että keikkaliksat on pysyneet samoina kymmenen vuotta. Numeroissa ne on ihan samalla tasolla kuin silloin, mutta mitä sillä rahalla nykyään saa?

Joten teillä on joku muukin syy kuin liksa tehdä tätä hommaa?

- Orgasmi. Saa nähdä kaunista isänmaata ja silloin tällöin itsensä telkkarista. Ja pääsee ilmaiseksi kapakkaan. Pakko, jos sä kerran soitat siellä.

- Mutta on tässä keikkailussa joskus vittuntunutkin olo, Pelle huomauttaa. - Esimerkiksi viime joulukuussa, silloin se ei todellakaan ollut mitään herkkua. Silloin oli vielä flunssa päällä ja joka paikassa kylmää ja pimeää kuin jääkarhun perseessä.

Pölhö ja vekkuli

Pelle sanoo, että hän ja Tumppi ovat oikeastaan samanlaisia ihmisiä. Jalka vispaa samaan tahtiin. Ihmisillä tosin saattaa olla sellainen käsitys, että Pelle on hyvin skarppi ja vakavahenkinen ihminen kun Tumppi taas on sellainen vekkuli.

- Vekkuli? No kai siinä mielesäs, että mä vakavoidun vain kotona, Tumppi myöntää.

- Mutta ei se pidä paikkaansa, että mä olisin vakavamielinen tai varsinkaan skarppi, Pelle penää vastaan. - Itseään on yleensäkin vaikea luonnehtia. Ihmiset eivät vain tajua mun huumoria. Ei uudelta levyltä löytyvä Syksy 78 ole mikään vakava teos. Eikä edes teos.

Siinä on muutama uskomaton riimitys. "Kolme nuorta vihaista miestä, Tumppi, Taskinen ja mä, me perustettiin bändiä".

- Joo, laulussa pitää olla sanoja, sille ei mahda mitään. Tai sitten pitää hymistä tai joikata. Ei sillä niin väliä, mutta laulullahan tässä on ilmaistava itseään, joten sanoja pitää myös löytyä. Mutta toisaalta mitä vähemmän sanoja, sen parempi.

- Okei, useissa lauluissani on humanistinen ote. Humanismi on jotenkin istutettu ihmisen sieluun. Sama asia, jos sä olet natsi syntymästäsi asti, sä myös kuolet natsina. Vaikka maahan tulisi äkkiä kommunistinen hallitus ja sä muuttuisit kommunistipuolueen jäseneksi, silti sä olisit sisimmässäsi natsi. Se on vain viritys, joka on ollut skidistä lähtien. Vaikka mä yrittäisin taistella sitä vastaan, se on silti olemassa.

Menneisyys on sekä Pellelle että Tumpille tärkeä asia kuten Syksy 78 -laulukin todistaa. He palaavat jutuissaan usein menneisiin. Nyt he tuntuvat hyviltä kavereilta, mutta onko asia ollut joskus toisinkin?

- Mä en ole ainakaan koskaan vittuntunut Tumppiin, Pelle vakuuttaa. - Emme koskaan tapelleet. Eihän Tumppi ole koskaan dokannut hirveästi tai vetänyt kamaa. Sehän on pienenä pudonnut johonkin pataan, se riittää.

- Ei mitään pahempia tappeluita, Tumppikin vakuutaa, mutta epäröi hetken. - No tietenkin...

Kai sitä jotain jumitusta oli jossain vaiheessa, ei kai se bändi muuten olisi hajonnut, Pelle myöntää. - Mutta toisaalta oli helvetin hyvä että hajosi. Olisi tyhmää olla vielä samassa kokoonpanossa kuin silloin -78 tai -79. Me oltaisiin tosi köyhän miehen Eppu Normaali.

- Eikö se ollut -84? Tumppi muistelee
- Ei kun se bändi, jossa oli Andy ja Sami, Pelle korjaa.
- Ei kun se, missä oli Stefan ja Jimi Sero.
- Niin niin, mutta entäs se bändi sitten, jossa oli Stefan ja Nakkeli ja Taskinen? Mä tarkoitan sitä.
- Silloin me oltiin kuitenkin sen verran idioottimaisempia.
- Mutta jos kuvitellaan, että se bändi olisi vielä kasassa niin voi vittu!
- Ei siitä tulisi mitään.
- Yhdessä vaiheessahan me ei edes nähty toisiamme moneen vuoteen, Pelle sanoo.
- Se vuoden -84 ryhmä oli aika paha, kun kaikki oli erilaisia viheltäjiä. Paska haisi aina joka puolella sen yhden ääliön takia ja minä ja Sero viihdyttiin paremmin baaritiskillä kuin lavalla, Tumppi muistelee.
- Silloin Pelle kyllä hermostui meihin aika lailla. Olihan siihen syytäkin. Mutta silloin puuttui motiivi.
- Se oli aika onneton bändi, mutta se loppuikin lyhyeen. Yksi levy tehtiin. Mutta kaikenlaisia uunoja tässä todella on pyörinyt vuosien varrella. Nyt on taas kolme uunoa kimpassa, Pelle kuittaa.

Trion onni

Pelle ja Tumppi tekevät jonkin verran muitakin hommia kuin Rockersia. Pellellä on duokeikkoja ja Tumppi soittaa pari Problems?-keikkaa vuodessa. Rockersin suhteen he väittävät molemmat olevansa pomoja ja samaten Devil nostetaan pomon asemaan kuten roudari ja miksaajakin.

- Triossa on toisaalta omat vapautensa ja vastuunsa, Pelle kehuu. - Jokaisella on oma tonttinsa, joka on pakko hoitaa. Esimerkiksi jos rumpuja soittaessa käy liiaksi heittämään jatsia, systeemi romahtaa heti. Svengi loppuu siihen.

- Minä en ole helvetin moneen vuoteen soittanut triossa, Devil innostuu. - Se vapaus on nastaa. Ei tarvitse koskaan ajatella sitä, mitä toinen kitaristi tekee.

- Trio-kokoonpanojen joukusta mieleen ei tule oikeastaan yhtään huonoa bändiä. Ajattele ZZ Topia, Creamia, Hendrixin bändiä tai The Policea, Pelle luettelee. (Mihin unohtui Hurriganes -- toim.huom.) - Trio on niin alaston bändityyppi, että kuulee heti jos bändi soittaa paskaa. Lainalaisuuksien täytyy löytyä heti. Monet Creaminkin biisit kuulostavat siltä että ne soittaisi helvetisti, mutta itse asiassa ne onkin yllättävän simppeleitä. Moni ei oikeastaan tajua sitä, miten yksinkertaista rock and roll on.

Rin Tin Tinin jäljillä

Pelle & Rockers sanoo olevansa tyytyväinen uuteen OK!-levyyn. Pelle sanoo että I love it ja jatkaa, että melodiat ovat kivoja, rytmi hyvä ja sanat hienoja. Talla kasassa ja oktaavi ojennuksessa. Pelle tosin valittaa, ettääää kannessa tekstit jäävät turhan piiloon.

Tuleeko Rockersin seuraavan levyn kanteen jo kolme miestä? Nythän kannessa poseeraavat vain Tumppi ja Pelle.

- Tulee kolme miestä, jos sellainen tehdään, Pelle sanoo
- Ai miehiä? Voi tulla naisia. Tai polkupyöriä, Tumppi pohtii.

Miksi OK! valittiin levyn nimeksi?

- Positive touch, Pelle valistaa. - Asiat tuntuvat siltä sekä bändin että levyn suhteen. Sitäpaitsi OK! on jatkoa edelliselle levylle ABC. Lyhyestä virsi kaunis, sekä biiseissä että nimissä. Ja positiivisuus on yksi päivän teema, pitää olla positiivinen.

- Toisaalta tämä on masentavaa aikaa, esimerkiksi poliitikoista ei tiedä hevon vittua. Tässä hommassa tulee pyörittyä ympäriinsäja nähtyä kaikkea, eikä ihmisten elämä ole hääppöistä tässä maassa. Sen mä olen ainakin nähnyt. Nyt me ollaan levyn kannessa taistelulippu hulmuten. Ollaan liikkeellä huomisen puolesta. Ei ole muuta mahdollisuutta.

Kannessa on tällainen lakanan näköinen rauhanlippu, johon on maalattu tähti.

- Mä väsäsin sen juuri ennen kuvausta kun joku lippu oli saatava. Kyllä siitä löytää vaikka kuinka syvällisiä sanomia. Mutta tuollainen siitä nyt tuli, mä spreijasin sen edellisenä yönä.

- Meidän piti työntää se studiossa pystyyn, mutta se ei olisi mahtunut kuvaan sillai, Tumppi muistelee. - Ja salosta piti sahata metri pois. Onneksi oli saha mukana.

Mitä symboliikkaa sitten voi hakea teidän esiintymisasuistanne? Tehän pukeudutte vanhoihin Amerikan pohjoisvaltioiden asepukuihin.

- Siinäkään ei ole sen kummempaa symboliikkaa kuin se, että ne on blokattu suoraan Renegadesilta. Skidit ei ole koskaan kuulleetkaan siitä bändistä, joten se menee ihan kybällä läpi, Pelle tunnustaa.

Oletko sinä katsonut aikanaan televisiosta Rin Tin Tiniä?

- Niin joo, siinähän oli samat asut.

Hyvästit lettukesteille

Pelle tuli jokin aika sitten Prahasta, missä hän oli pari kuukautta kirjoittamassa uutta kirjaansa.

- Omasta mielestäni sain sen kirjan tehtyä, mutta se on nyt kustantajalla. Täytyy odotella mitä noottia siitä tulee. Se ilmestyy syksyllä, jos se on tarpeeksi hyvä. Siinä on aiheena rockbändi. Fiktiivinen bändi. Itse asiassa moni ei tajua miten paljon tuskaa ja self destruction bluesia on monessa bändissä. Kurt Cobain on viimeisin esimerkki. Rockbändi on aika jännä yhteisö. Rokkielämä on loppujen lopuksi aika rankka laji, koska sä olet irrallinen ja turvaton. Siinä kirjassa tavallaan puolustetaan rockmuusikkoa. Tai kunnioitetaan. Mutta se on kuitenkin ihan romaani.

- Kyllähän tuo kirjoittaminen on tärkeää. En mä tiedä, kauanko tätä soittotouhua enää jaksaa, kun mestat on nähty jo sata kertaa, Pelle huokaa. - Mutta jos mä olisin jossain valssaamolla duunissa, tätä voisi tulla ikävä. On se vähän sellaista, että tätä duunia ei jaksa väkisin tehdä. Jos alkaa vituttaa, on paras pysyä himassa.

- Kysyn Pelleltä eikö hän ole ajatellut kirjoittaa missään vaiheessa elämäkertaansa.

- Pölhön testamentti, Tumppi ehdottaa kirjan nimeksi.

- En. Ei ole mitään kirjoittamista. Ne on laulettu jo kaikki. Mä mielummin laulan omasta elämästäni ja kirjoitan muiden elämästä.

Pelle myöntää, että julkisuus vituttaa joskus.

- Kyllä silloin kun saa lukea tyhmiä juttua itsestään. Mä näin ihan sattumalta Ilta-Sanomissa jutun itsestäni ja asuinkumppanistani Hannelesta. Otsikko oli: "Lettukestit ovat jääneet vähemmälle viime aikoina". Mä ajattelin, että mitkä vitun lettukestit. Ja monesti tapahtuu niin, että jos sanoo jonkin jutun ihan vitsinä, se vedetään pois asiayhteydestä ja siitä tehdään pääotsikko.

Mutta se myy.

- Varmasti, Pellen nimellä myydään monta lehteä, Pelle nauraa.