Pihtiputaan pizzerian Renegades

© Rumba - 08/94

Kiirastorstain keskipäivä Tampereen rautatieasemalla. Kevätaurinko paistaa mutta matkalaisten päitä hieman kivistää. Viimeiset viisitoista vuotta kimpassa kiertänyt tutkapari Pelle Miljoona - Tumppi Varonen on palaamassa ties monennelta yhteiseltä keikalta. Seuraan soluttautui Rumban Joose Berglund, jonka tarkoitus oli udella kaksikon kuulumisia tuoreen Pelle Miljoona & Rockers -albumin ilmestyttyä...

Edellisiltana on soitettu hieman Rockers-kuvioista poikkeava tempaus; Punk It -kavalkadi Tullikamarilla. Iloisessa nostalgiahumussa on itse kultakin mennyt pikkutunneille.

Pääsiäismatkalaisia täynnään olevassa junassa pitäisi kysellä Pellen ja Tumpin tuntoja hetkelä jolloin saatavilla on poikien rokkipumpun Rockersin albumi OK! Yhdessä herrat Miljoona ja Varonen ovat toki levyttäneet monta muutakin lättyä, mutta vanhoista Pelle-hiteistä ja herrojen nykytuotannosta symbioosia kehittelevälle Rockersille kyseessä on toinen yhteinen tuote.

OK! on kohtuullisen sujuva sekoitus Pellen ihmisyyden syvintä olemusta tavoittelevaa tunnelmointia ja Tumpin mutkat suoriksi vetävää Problems?-ränttätänttää. Omilla levyillään Rockers ei onneksi piehtaroi pelkässä punk-nostalgiassa vaan sävelet liikkuvat Problems?-tyyppisestä Bo Diddley-punkista (Avaruuden alla, Intohimojen yö, Paha nainen...), radioystävälliseen poppiin (Pandora), leirinuotiokaikuihin (Pikkupoika ja pikitie) ja - eh - punknostalgiaan (Syksy -78).

Ja Pelle Miljoona -albumilla pitää tietysti olla myös korninpuoleinen pseudoreggae. OK!:lla sellainen on anteeksiantobiisi Älä anna auringon laskea.

Aihepiirit ovat varsin henkilökohtaisia; Tumppi laulaa lähinnä naisista, Pelle ihmisen suhteesta itseensä ja mihin. Mukana on tietysti myös tuo ikuisesti tavoiteltava suuri rakkaus. Kaksikko ei tee tänä aikana varmasti houkuttelevaa 'helppoa' ratkaisua ja heittäydy tuomarin rooliin esittämään puolivillaista yhteiskuntakritiikkiä. Olen työtön-biisi on jo tehty.

Toki Pelle ei voi täysin olla kommentoimatta ympäristöään; Tarpeeton on laulu työttömyydestä, Nuori ja vaarallinen taas kommentti rockvammaisuudesta.

Punk-jukeboksi?

Mutta olisikohan jo aika palata raidevälille Tampere - Helsinki. Pelle nauttii kaksi keskiolutta ja puhuu paljon, toimittaja juo jaffan ja keskioluen ja kyselee kohtuullisesti. Tumppi tyytyy purukumiin ja heittää väliin muutaman kommentin.

Mm. olosuhteiden pakosta (täpötäysi juna) jutustelumme heittelehtii sinne tänne. Jotain järkeä tarinoissa kuitenkin on, sillä ravintolavaunussa Pelleä vastapäätä istuva nuorehko ja sievähkö nainen, ei-mikään-tyypillinen-Pelle-fani, unohtaa Anna-lehtensä ja siemailee valkoviiniään keskittyen kuuntelemaan herra Miljoonaa.

Ensimmäinen kysymys: Miltä tuntuu esittää taas niitä samoja lauluja, joilla Pelle kumppaneineen aikanaan raivasi tiensä suomalaisen rockin aallonharjalle? Tympiikö koskaan? - Niin, en mie olis uskonut, kun väänsin Pasi Bastardin kanssa ekan punkbiisini, että niitä joku 90-luvulla kuuntelee. Kohta siitä on 20 vuotta; saisikohan pian keikan Kaustiselle, naureskelee Pelle, mutta vakavoituu pian.

- Välillä on yleensäkin outo fiilis soittaa. Olen pelännyt että alan irtautua rock'n'roll-musiikista, mikä tavallaan on mulle painajainen. Sitä alkaa tehdä etäisyyttä omaan nuoruuteensa, pohtii Pelle, omin sanoin kohta "neljänolla, mutta vielä toimii polla".
- Rockhan on sellaista banaalilla - tai mitähän muuta hienoa sanaa sitä voisi käyttää - tavalla saman toistoa.
- Mutta toisto puree! Kuusi tuntia Bo Diddley -riffiä vaan kaaliin. Soittaminen on semmoista, innostuu Tumppi.

Kitaristikierrätystä

Rockersin leimallisin piirre onkin Tumpin ja Pellen välillä vuosiksi katkenneen yhteistyön jatkuminen. Kitaristien kanssa orkesterilla on sen sijaan ollut tiettyjä vaikeuksia.

Nyt on sovittu että OK!-levyllä vain osalla biiseistä mukana ollut Pekka "Devil" Virtanen, entinen monivuotinen Sleepy Sleeper, on Rocker "tämän pelikauden loppuun". Backslider -Ölli palasi levytyksen jälkeen omaan bändiinsä, samoin kuin ensimmäisellä Rockers-albumilla ABC taitojeen esitellyt Crazy Heiskanen palasi Havana Blackiin.

- Nyt ymmärtää hyvin miksi Keith Richards soittaa Charlie Wattsin kanssa. Vaikka meikäläinen soittaisi jonkun älyttömän breikin, niin tietää ettei toi Tumppi putoa resiinan päältä. Meillä on sellainen Sly & Robbie -symbioosi, Pelle heittää

Meidänkaltaisessa bändissä soittavan kitaristin pitää olla varsinainen kitarasankari... Nää meidän surullisen kuuluisat kitaristit pyörii nykyään vähän eri kuvioissa, puistaa Pelle päätään.

Monivuotinen Pelle-kitaristi, viimeksi Pelle Miljoona & Linnunlaulussa soittanut Stefan Piesnack vaikuttaa Pellen tietojen mukaan "jossakin päin Soukkaa". Mielenterveysongelmista kärsinyt Rubberduck Jones taas hiihtelee omissa kuvioissaan, mutta on viime aikoina vieraillut muutaman kerran Pellen keikoillakin soittamassa.

- Kavereilla on ollut antennit johonkin suuntaan vinossa - ja sen mukaan on sitten ihmisiä viety... Huhuja olen kuullut Stefanista, että siltä olisi vedetty soittosormista jänteet poikki.

Pelkistettyä voimaa

Eli Rockersista ei pahmmissakaan nostalgianpuuskassa tule uutta Pelle Miljoona & 1980:ta. Ainoa mahdollinen lisäys kokoonpanoon olisi ensimmäisen Rockers-levyn tuottajaehdokkaanakin esiintynyt Ari Taskinen, entinen kosketinsoitinvelho ja nykyinen "monitoimisähläri".

- Viimeksi kun kokeiltiin kundien kanssa - taisi olla Vanhalla pari vuotta sitten - niin siinä hajosi keikan jälkeen pari kitaraa ja aukesi muutama pää... Taskisen piti tosiaan tuottaa meidän eka levy, mutta meillä oli jo studiossa omat kujeet, eikä sillä ollut siihen oikein sanomista. Taskinen on ok, mutta ei se ole enää oikein rockmuusikko, kuittaa Pelle.

Rockers pysyy todennäköisesti jatkossakin triona, joka uskoo pelkistyksen voimaan. Pelle ei toistaiseksi aio tehdä edes toiseksi tavaramerkikseen muodostuneita akustisia keikkoja.

- OK!:sta tuli iisi levy, koska sitä oli niin iisi fiilis tehdä. Kolmen, neljän minuutin rokkibiisejä - ja se oli siinä. Biisit saatiin svengaamaan mukavasti, koska ollaan tehty helvetisti keikkoja kimpassa.

Välillä on ollut niin paljon sanomista, että säkeistöjä on tullut tosta noin viis. Kun on paljon kerrottavaa, niin meininki menee helposti leirinuotiotouhuksi - se on sitä mun Dylan -perinnettä. Nyt olen sanonut jo niin monet asiat, että tätä levyä tehdessä tuli tilitetyksi lähinnä omia fiiliksiä.

- Pöllökin voi olla välillä surullinen, mutta sitten tulee väliin Tumppi ja heittää 'Beibi älä mene' - tää on ihan ok homma, joo, joo! kaksikko hihittää.

"Muistaksä, Tumppi?"

Syksy -78 -biisin mainitseminen heittää Tumpin ja Pellen nostalgiaraiteelle, jota piti välttää, mutta kun miehet kertovat lehtijuttujen aatelia eli hyviä anekdootteja, niin antaa mennä:

- Mulle se syksy oli ainakin voimakas elämys - asuttiin kimpassa tuolla Punk Housessa ja silleen... kai sä Tumppi muistat, kysäisee Pelle. Ja Tumppihan muistaa:

- Mentiin kerran Kom-teatterin bileisiin soittamaan, niin Albert Järvinen tuli tilittään että ettehän te osaa edes soittaa... Mulla ei ollut omaa plektraa, joten mä kysyin siltä lainaan. Albert pani käden taskuunsa ja tempaisi sieltä kasan plektroja, joissa kaikissa luki 'Albert Järvinen'.

Pelleltä ja kumppaneilta rahahommat eivät koskaan menneet niinsanotusti putkeen, vaikka suosiota ja keikkaa välillä riitti runsaastikin. Rahat, jos niitä on yleensä ollutkaan, ovat valuneet muitten taskuun.

- Klamydiallahan tää punkin tee se itse -idea on täydellinen. Ne soittaa, kustantaa ja myy itse omat levynsä. Kyllähän punkilla saa rahaa tehdä - meidän porukoissa toi matikka on vaan yleensä ollut viitonen... Silloin kun meillä oli se Pelle Miljoona Osakeyhtiö, niin Lido kerran rupesi kyselemään jotain kuitteja autonvuokrasta. Meidän roudari Arska kaivoi farkkujensa taskusta kuitin ja kysyi, että riittääks tää; 300 markalla Panu-maalia...

- Sponsoreita ei ole pahemmin ollut - mitä joku Soitin-Huttunen on pari sataa vipannut. Kerran kun päästiin Linnanmäelle keikalle, niin erehdyttiin arvostelemaan lavalla huvipuistoa jostain. Niitten bossihan veti töpselin pois seinästä kesken show:n - "täällä ei linnamäkeä haukuta".

Mutta oli (ja on) sukseessa valoisammatkin hetkensä. Junassakin eräs ehkä noin Pellen ikäinen äiti tulee kysymään esimurrosikäisen tyttärensä puolesta missä yhtyeessä herrat soittavat. "En minä mistään Miljoonista perusta, mutta kun tyttö halusi tietää..." Nimmaria ei sentään tarvitse raapustaa.

- Kerran tultiin kesällä keikalta pois veneellä... Oltiin soitettu sellaisen ponttoonilavan päällä. Yhtäkkiä vedestä pulpahtaa mimmi, joka sanoo, että anna nimmari! Mä olin, että ai jaa, onko sulla siellä kynä ja paperiakin mukana, hyrähtää Pelle.

Fiilista pizzerioiden nurkkiin

Sen verran show-meininkiä Rockersilla kuitenkin on, että yhtye on valinnut esiintymisasuikseen hupaisat Renegades-univormut, ikäänkuin muistumna sekä Pellen että Tumpin lapsuudesta.

- Olin polvenkorkuinen, kun karkasin niitten konserttiin Haminan Kino Hellakseen, muistelee Pelle.
- Mä näin ne Töölön kisahallissa, täydentää Tumppi.

- Kun yleisö kattoo Suomessa lavalle, niin turhan usein ne ei edes tiedä, mikä bändi siellä on, kun jätkät lähtee roiskaiseen ruutupaidat päällä. Ei me näitä Renegades-kuteita himassa käytetä, mutta bändiin se luo tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

- Kun Rockers-rätti roikkuu seinällä, on pari spottia ja jätkiä Renegades-vaatteet päällä, niin äkkiä muuttuu pizzeria rockklubiksi. Todellisuus Suomessahan on sitä pizzerioiden nurkassa touhuamista. Jengille täytyy pystyä luomaan niistäkin olosuhteista hyvä fiilis, kiteyttää kaksikko.

Joose Berglund


Saarikosken jäljillä

Pelle Miljoona kävi talvella Prahassa kirjaa kirjoittamassa. Herran kolmas romaani on edellisistä poiketen eräänlainen rokkiromaani, joka kertoo Itä-Eurooppaan ajautuvasta suomalaisesta bändistä.

- Kaksi kuukautta siellä olin ja sain aikaiseksi teoksen, jonka alun ja lopun väliin mahtuu pari sataa sivua tekstiä. Vein sen äskettäin Södikalle (WSOY) - että saa nyt sitten nähdä...

Kyseessä ei ole mikään omaelämäkerrallinen teos, vaan aivan puhdas fiktio. Prahaan Pelle meni saadakseen teokseen aitoa paikallisväriä, vaikka häntäkin naurattavat jutut kaupunkiin inspiraatiota etsimään vaeltavista taiteilijoista. Kävihän kaupungissa kirjoittamassa (ja juomassa) jo 60-luvulla mm. Pentti Saarikoski.

- Amerikkalaisia kirjailijoitahan siellä on joka toisessa kadunkulmassa. Mä luin Prahassa, että siellä olis 50 000 amerikkalaista ja kuinkahan paljon tulee vielä lisää, jos nää saa kirjansa joskus julkaistuiksi.

- Mä olin kuitenkin päättänyt viimeksi, kun lähdin lattareista (Latinalainen Amerikka), että ei enää. Tää on nähty. Seuraavan kerran kun Pöllön kynä kirjoittaa, se kirjoittaa Itä-Euroopassa.

- Helvetin hyvää aikaa se kaksi kuukautta oli. Ensin mä asuin lähiössä, johon meni vika metro kello 23.30. Viikonloput tuli aina roikuttua viiteen paikallisten afrikkalaisopiskelijoiden reggae-klubilla; viideltä lähti aamumetrot... Sit mä mietin, että aivan yhtä hyvin mä olisin voinut ottaa tosta Hakaniemestä bussin Jakomäkeen ja muutin toiseksi kuukaudeksi pieneen pensionaattiin lähelle keskustaa. Siinä oli futisstadika ihan vieressä ja puisto, jossa käydä juoksemassa.

Stadikalta Pellen päälaelle on tarttunut SK Slavia Prahan lippalakki - matkamiehen mieli on kuitenkin osaksi myös haikea.

- Esimerkiksi futismatseissa meininki oli tosi aggressiivista. Siellä tapettiinkin joku tyyppi matsin yhteydessä. On surullista nähdä, kun jutut vaihtuvat niin totaalisesti kertaheitolla, kuinka paljon kovemmiksi monet asiat tulevat.

- Mutta East's gonna rise again. Siellä haisee ja maistuu elämä... kaikki on vielä halpaa. Mikä tietysti vetää puoleesa amerikkalaisia - ja suomalaisia.

- Yhdessä baarissa suomalaiset tyypit tsiigas mua ja sitte tuli sanoon, että "Mustajärven Pate, terve!".

Pelle ei kuitenkaan lähtenyt etsimään Prahasta suomalaista eikä kansainvälistä kaljaseuraa, vaan rauhaa.

- Mä olin siellä aika vähän sosiaalinen. Mulla oli koko ajan muistikirja messissä kun liikuin kaupungilla. Kirjoittaminen vaatii helvetisti itsekuria - ei siihen riitä pelkkä inspiraatio. Vieras mesta, olet ulkopuolinen ja yksin; tää on tää juttu.

Joose Berglund